Matkamme Espanjaan korona-aikaan – kannattiko?

Matkustamisemme Espanjaan korona-aikaan jakaa varmasti mielipiteitä. Varmasti olimmekin itsekkäitä, mutta kun rajat aukesivat ja ystävät olivat niin ikään menossa, niin päätimme lähteä tuttuun rakkaaseen paikkaan, jota myös leikkisästi kesämökiksemme kutsumme. Espanjahan on aina ihana, myös nyt erikoisaikaan. Täällä tosiaan panostetaan koronan torjumiseen, lähes tyhjällä uima-altaallakin on käsidesit käytössä ja jokaisen auringonottajan jälkeen puhdistetaan painepesurilla aurinkotuolit. Sitä varten on palkattu ihan henkilä ainakin täällä meidän taloyhtiössä. Niin, sekin oli itsestään selvä valinta, emme halunneet hotelliin, vaan tuttuun vuokrakämppään, jossa lähikontakteja ei tule, koska olemme lähestulkoon ainoat vieraat läpi vuoden. Omistaja itse asuu Hollannissa, mutta vuokraa tätä jos kysyntää on.


Vaikka moni asia on muuttunut, tuntuu tämä paikka 12-vuoden jälkeen aina yhtä rakkaalta tuttuine paikkoineen ja ihmisineen. Marbellan koronatilanne on tällä hetkelä vakaa, täällä joutuu pitämään maskeja julkisissa sisätiloissa, kuten apteekeissa, kaupassa ja tavaratalossa. Taloyhtiön poolilla, terasseilla ja rannalla ei tarvitse, paitsi jos niissä olisi ihmisjoukkoja ja niitä kyllä vältämme viimeiseen saakka. Kaupassa ollaan käyty maski päässä käsineet kädessä ja pesty heti kädet kotiin tultua. Tuo maskin käyttökin jakaa mielipiteitä, sitä pitäisi vaihtaa neljän tunnin välein, jotkut sanovat, että useamminkin. Se ei kuitenkaan suojaa vastaanottajaa tartunnalta, se suojaa vain ihmistä, jolla on jo tauti, etteivät pöpöt lennä suoraan ilmoille.

Kun tulimme heinäkuun ensimmäinen, täällä on vielä hyvin hiljaista, toisin kuin normaalisesonkina tähän aikaan vuodesta. Nyt on alkanut vähän vilkastua. Aikainen aamulento meni hyvin. Tarjoilu ja liikuskelu koneessa oli minimissä, mutta se ei haitannut, koska nukkumatti hoiti homman parin tunnin yöunien jälkeen. Lähdemme Suomeen keskiviikkoaamuna ja kaiken kaikkiaan matkastamme on jäänyt positiivinen fiilis. Koronatilanne on paha osassa Espanjaa, mutta tämä on iso maa ja emme olisi lähteneet esim. Barcelonaan tai Madridiin, jossa tilanne ei ole vakaa. Mutta katsotaan, näistähän ei koskaan tiedä kuten ei elämästä muutenkaan. Nyt tuntuu, että reissu ehdottomasti kannatti, vaikka sitä etukäteen jännitinkin. Elämättä sitä ei kuitenkaan kannata jättää. Loppukesän lomailemmekin sitten tiiviisti kotimaassa, kuten teimme alkukesänkin. Tässä fiiliskuvia matkaltamme.
Oikein ihanaa suvea kaikille, huomenna taas kotimaassa!

Poolilla. Pitsikaftaanin ostin Banuksesta parilla kympillä. Hellehattu on Miamista.
Meri!
Ja palmut!
Teimme päiuväretken vuoristokaupunki Rondaan, joka on rakennettu korkealle Serranio de Rondan vuoristoon.
Ronda on kyllä kaunis. Sielläkin turisteja oli ehkä 10 prossaa normaalista.
Rondan jylhiä maisemia.
Triple A -koiratarhalla suloisia haukkuja katsastamassa. Ottaisin omaksi, mutta paha astma ja eläinallergia, valitettavasti. Nämä haukut ovat onneksi pelastettu kurjista oloista ja suurin osa, kuten kuvassa oleva pusutteleva suloisuus saa ikioman kodin.
Kentällä aamulla. Oli hiljaista, yksi kahvila avasi ennen koneen lähtöä klo 06. Kone oli muuten täynnä, mikä on aika erikoista näin korona-aikaan. Tarjoilu oli minimissä ja vessajonoja ei ollut. Maskit olivat päällä koko lennon, paitsi syödessä/juodessa. Kyllä niihin tottui, kai. Kahvit saatiin ja mustikkamehua, ruoaksi riitti välipalakeksi. Onneksi olin lukenut huolellisesti muuttuvista käytännöistä, niin ei tullut mikään tämä yllätyksenä.
Illallisasu.
Tässä hyvä ystäväni Satu, joka lensi tänne viikkoa meidän jälkeen. Lähdemme huomenna samalla lennolla takaisin Suomeen.

Arvostan suuresti kommenttiasi!