Syyskuvia ja Suomalaisen kirjakaupan etukoodi

Kaupallinen yhteistyö: Sisältää alekoodin Suomalaiseen kirjakauppaan. Pääsin maanantaina valokuvaaja GMortin kuvattavaksi Töölönlahdelle. Oli mitä kaunein syyspäivä ja luonto suorastaan kylpi väriloistossaan. Meillä oli hauska sessio, vaikkemme ole aiemmin kasvotusten tavanneetkaan. Hän kuvaa siis toistaiseksi osa-aikatyönä,… Lisätietoja

Leijonatarinoita-kirjan julkkarit Spaltissa!

Keskiviikko oli täynnä rakkautta, kun juhlimme pitkän työn tulosta ja suuren unelman toteutumista. Leijonatarinoita-kirjani siis ilmestyi viime viikolla ja halusin näinä ankeina aikoina sitä juhlistaa iloisissa merkeissä ystävien ympäröimänä. Paikaksi valikoitui @spaltprhelsinki Iso-Roballa ja en olisi voinut… Lisätietoja

Matkamme Espanjaan korona-aikaan – kannattiko?

Matkustamisemme Espanjaan korona-aikaan jakaa varmasti mielipiteitä. Varmasti olimmekin itsekkäitä, mutta kun rajat aukesivat ja ystävät olivat niin ikään menossa, niin päätimme lähteä tuttuun rakkaaseen paikkaan, jota myös leikkisästi kesämökiksemme kutsumme. Espanjahan on aina ihana, myös… Lisätietoja

Luonnonkosmetiikkapäivät ja 5 x omat suosikkini.

*Kaupallinen yhteistyö. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Postauksen tuotteet on saatu House of Organicsilta. House of Organicsin Luonnonkosmetiikkapäivät ovat täällä taas. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että kyseessä on Suomen suurin luonnonkosmetiikan nettikauppa. Valikoima on tosissaan… Lisätietoja

Oasiksen jäähyväiset?

Korona on saanut aikaan suuria muutoksia maailmassa sen tiedämme jo. Moni liiketoiminta ei ole kestänyt viruksen aiheuttamaa maailman ja kuluttamisen pysähtymistä ja se on samalla surullista ja ymmärrettävää. Olemme nähneet esimerkiksi Stockmannin alasajon, joka alkoi… Lisätietoja