Katumuotia Marbellasta ja Malagasta 2019!

No niin, nyt toteutan tämän lupaamani katumuotipostauksen toisen osan. Ja mikä ihaninta, löysin mukaan myös yhden suomalaisen. Tai oikeastaan kaksi, koska toinen niistä olen minä. Moni on toivonut näkevänsä asuja erikokoisten naisten päällä ja koska…

Lisätietoja

Päivän asu pariisilaisittain!

Syksy on saapunut Lady Bohemiaan, Ullanlinnassa sijaitsevaan ihanaan vaatekauppaan, jonka uhanalaisesta kohtalosta kerroin täällä. joten menkäähän ostoksille! Kuten minä, myös Lady Bohemia rakastaa Pariisia ja järjestääkin ensi viikolla Jáime Paris -illan, jonka aikana saa syksyn uudesta…

Lisätietoja

Ihanaa vappua kaikille + vappuaaton päivä- ja iltalook!

Viikonloppu on vierähtänyt ihanassa Barcelonassa ja viimeistä päivää viedään. Lennämme siis sinivalkoisin siivin takaisin aamuyöllä ja pääsemme sinne vapunviettoon. Luulen, että skippaan vappupäivän ulkoilut, riippuu säästä. Syömässä voin käydä kaveriporukalla perinteiseen tapaan ravintola Kannaksessa. Matka…

Lisätietoja

Tyylitsekkaus: Kiira Korpi!

Olin eilen TTK-studioilla ja pääsin jututtamaan ihanaa tanssituomaria Kiira Korpea muutamalla lauseella hänen tyylistään. Näin hän sitä kuvailee:  Minulla ei ole mitään vakiotyyliä, eli vaihtelen lookkiani fiiliksen mukaan. Olen luonnonlapsi enkä jaksa aina tälläytyä, eli…

Lisätietoja

Bilbaon ostokset!

Ehdin myös shoppailla viimeisenä päivänä Bilbaossa. Lapselle ostin Shopkins-leluja, jotka ovat nyt in ja pop alakoululaisten piirissä. Ne ovat pieniä muovileluja, jotka ovat ”elintarvikkeita”. Älä kysy miksi, huoh! Itselleni ehdin hätäisesti ostaa vähän kevätvaatetta –…

Lisätietoja